Roland-digitaalipianon historia

DIGITAALISEN PIANON
KEHITYSKULKU ROLAND-
INNOVAATIOIDEN KAUTTA

Jatkuva evoluutio

Rolandin taival kohti täydellistä elektronista pianoa alkoi pian yrityksen vuonna 1972 tapahtuneen perustamisen jälkeen. Silloin suurta osaa teknologiasta ei ollut, joten meidän piti keksiä se. Alkuaikojen huippuhetkiä olivat Japanin ensimmäisen kokonaan elektronisen combo-pianon kehittäminen, maailman ensimmäinen kosketusherkkä koskettimisto ja kaikkien elektronisten musiikki-instrumenttien välisen kommunikaation mahdollistavan MIDI:n kehitystyöhön osallistuminen. Olemme koko ajan parantaneet sointia ja kosketusta tyydyttääksemme maailmanluokan pianistien esiintymis- ja harjoittelutarpeet. Pyrimme myös suunnittelemaan pianoja, jotka näyttävät yhtä hyviltä kuin kuulostavat; klassisesti muotoilluista flyygeleistä ja pystypianoista moderneihin pianoihin tyylikkäine tasaisine kansineen tai metallirunkoineen. Vaikka pianojen valmistamisessa ei voi koskaan tulla täydelliseksi, olemme jo edenneet hyvän matkaa.

’73

EP-10, Rolandin ensimmäinen kokonaan elektroninen, oskillaatioon perustuva combo-piano

Tähän aikaan sähköpianojen äänenmuodostus tapahtui metallitankojen tai sähköistetyn lyijyn avulla. Kokonaan elektronisen, oskillointiin perustuvan pianoääniyksikön esittely oli iso loikka eteenpäin.

’74

EP-30, maailman ensimmäinen elektroninen piano, jossa on dynaaminen koskettimisto

Dynaaminen, eli soittajan kosketusvoimakkuuden tunnistava koskettimisto on perusteknologiaa nykypäivän digitaalipianoissa. Elektronisen pianon alkuaikoina tämä oli kuitenkin uraa uurtava saavutus.

’83

HP-300 ja HP-400, ensimmäiset digitaalipianot, joissa on MIDI

Vuonna 1983 Roland oli mukana kehittämässä MIDI -spesifikaatiota, joka mahdollistaa eri valmistajien musiikki-instrumenttien kommunikoinnin keskenään. HP-300 ja HP-400 olivat aivan ensimmäiset digitaalipianot, joissa oli tämä vallankumouksellinen teknologia. Käyttäjille avautui laaja valikoima eri luovia mahdollisuuksia. Kaksiosainen rakenne, jossa runko ja jalat olivat erikseen, oli toinen innovaatio, josta tuli nopeasti suosittu trendi.

Innovaatio ottaa aikansa

Vuosien tarkan tutkimustyön ja testaamisen aikana kerätty tietotaito ja kokemus on se voimavara, jonka avulla Roland kehittää uusia teknologioita antaakseen soittajille parhaan soittokokemuksen.

’86

RD-1000 Stage Piano

RD-1000 oli aikansa edistynein digitaalipiano - siinä käytettiin Rolandin SA (Structured Adaptive)-teknologiaa autenttisemman pianosoinnin luojana. Vain vuotta myöhemmin tämä ammattilaispainotteinen teknologia oli saatavilla myös Rolandin kotipianoissa. Näin sait saman pianosoundin, jota maailmankuulut artistit käyttivät tehdessään kappaleita, joiden mukana kasvoit. Tämä perinne jatkuu tähän päivään asti viimeisissä RD-keikkapianoissa.

’87

SA –ääniyksiköllä varustetut pianot (HP-5600S/HP-5500S/HP-4500S/HP-3000S)

Roland tuo edistyneen SA –teknologian kotisoittimiin

Digitaalisen ja akustisen välisen rajan hämärtäminen

Digitaalipianoja pidettiin aiemmin edullisina vaihtoehtoina kotiharjoitteluun, mutta Roland järjestää konsertteja maailmanluokan pianistien ja täysien orkesterien kanssa näyttäen maailmalle, kuinka digitaalipiano on todella autenttinen ja kunnioitettava musiikki-instrumentti.

’91

FP-8, liikuteltava 88 –koskettimen piano

Muodikas punainen/harmaa/valkoinen väritys oli välitön menestys, samoin kuin vasarakoskettimisto. Koskettimistomekanismi, jossa oli vain painotettu vasara ilman jousia, antoi soittotuntuman, joka kilpaili akustisen pianon luonnollisen kosketuksen kanssa.

’92

HP-7700, digitaalinen flyygeli

Tämä instrumentti yhdisti digitaalipianojen kompaktin elektroniikan akustisen flyygelin majesteettiseen ja eleganttiin ulkomuotoon.

’01

HPi-5 ja DigiScore, nuottitelineeseen rakennettu LCD

Mullistava DigiScore-ominaisuus esitteli uuden tavan harjoitella pianonsoittoa, soittimessa on nuottinäyttö (ja automaattinen sivunkääntö) pianon omille kappaleille, kaupallisten musiikkitiedostojen käyttömahdollisuus sekä laululyriikat. Se myös näytti soittajan soiton reaaliajassa nuotteina.

’03

Tyylikäs DP-900 Designer Piano

Tästä vain 30 cm syvästä ja päältä tasaisesta (kannen ollessa suljettuna), yksinkertaisesta ja elegantista pianosta tuli välitön hitti.

Jokainen nyanssi talteen

Kun samplausteknologia oli huipussaan, Roland tallensi pikkutarkasti flyygelin jokaisen nyanssin varta vasten rakennetussa kaiuttomassa huoneessa käyttäen useita mikrofoneja eri etäisyyksillä ja eri kulmissa.

’05

RG-7 taltioi akustisen flyygelin muodon ja soinnin

Uudella 88:n koskettimen multisamplatulla pianoääniyksiköllä varustettu RG-7 sai talteen akustisen flyygelin jokaisen sävelen ainutlaatuisen, ilmaisuvoimaisen soinnin. Soittimessa oli myös liikkuvat koskettimet, jotka näyttivät esittelykappaleiden soiton koskettimia liikuttamalla.

’09

Vallankumouksellinen V-Piano syntyy

Roland uudistaa pianoteknologian V-Pianolla, mallinnukseen perustuvalla digitaalisella instrumentilla, jossa ei käytetä samplausta lainkaan. Mullistavan “elävän” pianoääniyksikön ansiosta V-Piano kykenee luomaan lähes minkä tahansa pianon äänen, sekä oikean että kuvitellun.

Ammattilaisen valinta

Olipa kyseessä klassinen, jazz, rock tai pop, maailmanluokan pianistit soittavat ainoastaan soittimilla, jotka reagoivat oikein heidän soittotekniikkaansa. Sen takia näet Roland -digitaalipianoja niin monen ammattisoittajan työkaluna.

’11

Roland esittelee V-Piano Grandin

Tämä ihastuttava instrumentti hämärtää digitaalisen ja akustisen maailman rajaa. Edellisestä sukupolvesta parannettu V-Piano Grandin ääniyksikkö on maailman ensimmäinen “akustinen piano ilman kieliä”.

’15

Roland esittelee seuraavan sukupolven digitaalipianon, LX-17:n

Soinnista koskettimiston kautta korkeaan pystypianon kabinettiin, jossa on vaikuttava kahdeksan kaiuttimen monikanavainen äänijärjestelmä, LX-17 on herkuttelijan piano. Soittimen peilinkiiltävä kiilto sekä aistillinen muotoilu tuo korkealuokkaisen akustisen pianon ilmeen kotiisi.

Päästä irti

Kaikki nämä edistyneet teknologiat ovat vain yhtä asiaa varten – musiikkia. Olipa kyseessä ensimmäinen pianosi tai jo vuosia jatkunut soittoura, toivomme, että nautit musiikin teosta ja voit vapauttaa luovuutesi Roland –digitaalipianon avulla.